Blogi

Aurinkoenergialla ilmaista lämpöä

Suomi on kylpenyt viimeiset kaksi viikkoa auringossa. Toiset nauttii, toiset tuskailevat helteen kourissa. Ne, joilla on jo olemassa aurinkoenergiajärjestelmä ovat saaneet taivaan täydeltä ilmaista aurinkosähköä käyttöönsä. Aurinkopaneelien kysyntä onkin lähestulkoon räjähtänyt käsiin, samoin kuin ilmalämpöpumppujen, joille ei tahdo näinä päivinä löytyä asentajaa kohtuullisessa aikataulussa. Kansa tahtoo viileyttä helteen keskellä ja ilmalämpöpumpulla se onnistuu niin yöllä kuin pävälläkin, mutta sille on hintansa ja sen huomaa sähkölaskussa. Loppujen lopuksi Suomessa on harvassa ne päivät, jolloin tätä viilennystä tarvitsee, toisina vuosina hellepäiviä on pyöreät nolla. Ilmalämpöpumppu puoltaa paikkansa asuinrakennuksissa, joissa oleskellaan paljon, mutta monessa pihapiirissä, niin kotona kuin mökilläkin on rakennuksia, joihin ei välttämättä ilmalämpöpumppua raaski laittaa, mutta lämmintä ilmaa tarvitsisi rakenteiden kunnossapitämiseksi.

Aurinkoenergia voi olla muutakin kuin aurinkopaneeleista saatavaa sähköä

Pihapiirien rakennuksia ei monikaan tahdo sähköllä lämmittää varsinkaan kun nämä rakennukset ovat ns. toissijaisia rakennuksia, joissa yleensä varastoidaan tavaroita. Tyypillisimpiä tällaisia rakennuksia ovat autotallit, aitat ja varastot. Näiden rakennusten sisäilma on talvella kylmää ja kosteaa, jonka myötä rakenteisiin ja irtaimiin tavaroihin tarttuu kosteuden tuoma haju. Aitan haju, joka ainakin itselleni tuo mieleen lapsuuden kesäyöt aitassa. Tuohon aikaan ei vielä aurinkopaneeleista tainnut olla vielä oikein tietoakaan. Elettiin kuitenkin jo -90 luvun alkua. Yhdestä aurinkopaneelista sai maksaa monen vuoden sähkönkulutuksen hinnan, kun aurinkopaneelit alkoivat tulla kauppoihin. Tänä päivänä aurinkopaneelit ja niihin rinnastettavat tuotteet maksavat enää murto-osan noista ajoista.

Aurinkoenergiaa voi ja kannattaa hyödyntää muuhunkin kuin sähköntuottoon. Auringosta saatava lämpöhyöty on kannattavaa siirtää näihin edellä mainittuihin tois sijaisiin rakennuksiin ja miksi ei myös asuinrakennuksiin sähkölämmitystä tukemaan. Pöhiskö aurinkoilmakeräin siirtää auringonlämmittämän ilman välittömästi sisätilaan, jolloin sisäilma pysyy kuivana ja raikkaana. Investointina tämä on luokkaa parista sadasta eurosta alle tuhanteen euroon, riippuen laitteen teholuokasta. Tämän jälkeen muita kuluja ei tule ja saat nauttia kuluttomasta ja huolettomasta aurinkoenergiasta vuosia ja taas vuosia.

Jos pihallasi on aitta, varasto, autotalli, vierasmökki, saunatupa jne. niin ota yhteyttä yhteystietojen kautta. Laitetaan rakennuksesi seinä tuottamaan kulutonta aurinkoenergiaa, aurinkolämpöä.

Ota yhteyttä