Yritys

PÖHISKÖ aurinkoilmalämmittimen tarina

Raksituote on vuonna 2017 perustettu pienyritys Pohjois-Karjalassa Juuassa. Intohimona aurinkoenergia ja sen kehittäminen kaikissa eri muodoissa.

Tämän intohimon seurauksena alkoi myös PÖHISKÖN tarina, josta kerrottu alla tarkemmin.

Kolme A:ta kuvaa meitä parhaiten:

– Asiakaspalvelu
– Asiantuntemus
– Asiallesi omistautuminen

Miten tarina sai alkunsa

PÖHISKÖ aurinkoilmalämmitin sai alkunsa kun aurinkoenergiaan hurahtanut insinööri ei löytänyt mieleistään laitetta oman mökin aittaan markkinoilla olevista vaihtoehdoista.

Alkoi suunnitteluvaihe, jonka seurauksena syntyi ensimmäinen vanerista valmistettu prototyyppi. Hyvinhän se tuntui jo toimivan, mutta silmää se ei miellyttänyt. Lisäksi vaneriin alkoi ilmestyä harmaita pieniä ”kukkia” muutaman kuukauden käytön jälkeen, joten vaneri valmistusmateriaalina äänestettiin ulos. Niin hyvä materiaali kun se onkin monessa rakennuskohteessa.

Takaisin suunittelupöydän ääreen

Otin järeämmät aseet käyttöön ja suunnittelin teräksisen version. Musta pulverimaalattu kotelo oli ulkonäöltään jo silmiä hivelevä. Lisäksi kotelo kesti tuulet ja tuiskutkin, joten valinta oli tehty.

Alkoi testausvaihe. Ensimmäistä varsinaista PÖHISKÖ aurinkoilmalämmitintä, testasin lähes vuoden kyseisen aitan seinässä. Vieläkin kaksi vuotta asennuksen jälkeen sama PÖHISKÖ aurinkoilmalämmitin pöhisee auringon lämmittämää ilmaa aittaan. Kesähelteellä aitta pysyy mukavan viileänä käännettävän puhaltimen ansiosta.

Mistä PÖHISKÖ nimi tulee?

Vieressä kuva maailman ensimmäisestä PÖHISKÖ aurinkoilmalämmittimestä.

Mistä sitten PÖHISKÖ nimi tulee? Kun testausvaihe oli kiivaimmillaan niin kotiväelle tuli sanottua, että kylläpä hyvin pöhisee aina kun kävin aitassa tutkimassa tilannetta. Kerran sitten Joonas 5v kysyi kun tulin taas aitasta, että pöhiskö se laite hyvin?

– Jukka –